perjantai 22. huhtikuuta 2016

#137 Paimion Estekisat 80 & 90

Postaus on melko paljon myöhässä, mutten vain ole jaksanut kirjoittaa.

Aamulla lähdettiin tallille hieman aikataulusta myöhässä ja kun päästiin tallille asti oli jo Emppu ja Namu siellä odottamassa. Hain Laikulle suojat jalkaan ja lähdin ulos jossa Namu ja Täplä saivat haistella toisiaan, mutta eivät paljoon toisista välittäneet. Alettiin lastaamaan ja laikku käveli suoraan koppiin ilman ongelmia, vau! ♥ Namukin meni nätisti koppiin ja matka alkoi hieman etuajassa. Molemmat oli kiltisti koko matkan ajan ja pian oltiinkiin perillä.

Fiilis oli koko ajan hyvä, vaikka hieman jännittikin. Käveltiin rata ja alettiin melko pian verkkaamaan. Verkassa tein paljon väistöjä saadakseni pojan kuuntelemaan ja kyllä Täplä kuunteli ja teki työtä käskettyä. 


Verkka meni kaiken kaikkiaan tosi mukavasti ja pian päästiinkin radalle. Kentällä kertasin radan ja aloitin. Esteet meni tosi kivasti, eikä tullut ihmeempiä mokia. Laikku oli ihan mielettömän mukava ratsastaa ja uusinta olisi alkanut parhaiten ikinä. Tempo oli hyvä sekä ratsastettavuus tosi hyvä. Mutta suoritus puhallettiin poikki, sillä esteiden osia kaatui. (lankkuja tuulen vuoksi.) Hetki odoteltiin, että saatiin uusi lähtö, tämäkin oli hyvä, muttei niin hyvä. Ajaksi meille tuli 0,47, enkä usko, että siinä niin kauan meni. Varsinkaan kun keskeytys ei ollut minun vikani, hieman jäi harmittamaan, mutta poika meni niin hienosti, että saan olla hyvin ylpeä. ♥

Luokkien välissä oli noin tunnin tauko, mikä meni yllättävän nopsaan. Laikku joi siinä välissä melassi vettä, mitä se ei ikinä ennen ole sustunut tekemään. Uuden radan opettelu ja jos viime rata oli pitkä, oli tässä radassa paljon käännöksiä. Uuusi verkka, joka alkoi hieman huonosti kiellolla, mikä oli täysin oma vikani. Liian hidas tempo, askel ei sopinut ja hieman ennen estettä lähdin hirmuisesti tuuppaamaan. Loppu verkka meni tosi hienosti. Pian olin taas kentällä ja aloitin radan. 

Kuvat on otettu videosta
Laikku oli hirmu innoissaan eikä tarvinnut käskeä eteenpäin. Itse varmistelin hieman liikaa, mutta Täplä hoiti asiat hienosti, on se niin super. Esteelle nro 12:sta ratsastin parhaiten, sillä se este minua eniten jännitti. Olen hirmu tyytyväinen rataan ja uusinnassa tein pitkät tiet, sillä hain puhdasta rataa sekä tyytyväistä ratsukkoa. Ja kyllä olin pakahtua riemusta kun molemmista radoista tuli nollat ja 90:ssä ratsastuskin oli hirmu mukavaa. Olisin voinut huutaa ja hyppiä, sillä olin niin iloinen. Meidän kauden ekat 90 luokka ja uskallan jopa ensi kisoissakin tuohon luokkaan ihan hyvällä fiiliksellä. 



Rakas orava ♥

Molemmista luokista tuli siis tuplanollat ja tuon 90 luokan olen viimeksi 2014 hypännyt, eikä sekään ollut puhdas. Hirmu tyytyväinen olen tuohon päivään ja loppu päiväkin meni tosi kivasti. Omassa ratsastuksessa on hirmuisesti parannettavaa ja esteille pitäisi tulla rutiinia lisää.. Kyllä se siitä. Laikku käveli koppiin taas tosi kiltisti ♥ 

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016

#136 Ahaa-elämyksiä

Maanantain valmennus oli hirmuisen antoisa, tajusin paljon uusia asioita!

Kävelin Laikun kanssa melko kauan kun odottelin Mimmiä. Mimmi hyppäsi Laikun selkään, samalla kävin itse vessassa. Kun tulin takaisin, meni poika todella hienosti. Mimmi teki paljon väistöjä eri tavoilla, sekä takaosakäännöksiä. Katselin kateellisena, miten hienosti Mimmi saakaan täplän menemään. Samalla Mimmi kertoi, että Laikusta on tullut tosi kova edestä ja juttelimme siitä hetken. Hyppäsin selkään ja otin heti ohjat käteen.

Vanhoja kuvia, ettei postaus olisi niin tylsä.

Aloimme ravissa työskentelemään niin, että poika joutui oikeasti töihin. Tässä tuli paljon niitä ahaa-elämyksiä, siitä miten tulee ratsastaa oikein. Hirmuisen paljon minulla on opittavaa. Ravissa tehtiin takaosan väistöjä, sekä taivutuksia sisällepäin. Ravissa harjoiteltiin tempon vaihtelua ja kerrankin tempon lisäys tuli oikein! Sain istunnan niin kuin pitäisikin ja poikahan teki työtä käskettyä. Vihdoin tajusin miten saan täplän lisäämään ilman vauhdin lisäämistä. 

Alettiin tulemaan B merkin rataa (jonka olin onneksi juuri harjoitellut koulussa, oli helpompi ratsastaa tiet kun hieman tiesi mitä edessä tulee olemaan.) Radassa oli paljon hyviä pätkiä, mutta ensimmäiseen lisäykseen tuli rikkominen laukalle, mutta se oli ihan oma mokani. Lähdin ratsastamaan istunnalla ihan väärin. Pohkeenväistö ja uusi lisäys. Tällä kertaa lisäys oli todella hieno ja tajusin heti mitä olin viime kerralla tehnyt väärin. Saatiin tästä kehuja ja olin hirmu ylpeä meistä. Kun rata oli tehty, käytiin sitä suullisesti läpi, jonka jälkeen tultiin se uudestaan. Toinen kerta oli hieman parempi ja olin todella tyytyväinen näihin ratoihin, etenkin viimeiseen. 

Loppuun tehtiin vielä laukan vaihtoja jotka tulivat hyvin, mutta hieman korkeina. Tehtiin myös siirtymisiä melko paljon, jotka olivat huomattavasti parempia lopussa. Loppu ravit olivat hirmuisen hyvät oikeaan suuntaan, poika ravasi tosi letkeää sekä isoa ravia. Vasen oli hieman vaikeampi. Käyntien aikoina höpöteltiin tunnista yms.

Valmennuksesta jäi tosi huippu fiilis ja ratsastus oli ihanaa, taas kerran ♥ Pystyin jopa miettimään sekä keskittymään omaan asentoon ja huomata miten positiivisesti se vaikuttaa Laikkuun. 

On se vaan niin hieno poika ♥

maanantai 11. huhtikuuta 2016

#135 Uusia värejä

Tosiaan oltiin Jeminan kanssa sunnuntaina Tampereen hevosmessuilla (3.4 postaus tulee hieman myöhässä.. ) ja sieltä tarttuikin kaiken näköistä mukaan. Laikku sai uuden värin varusteisiin, joka onkin oranssi. Yllätyin että pidin tästä väristä, mutta ah, olen aivan myyty. Hieman näytän ostoksia mitä ostin, jonka jälkeen saatte nauttia maanantain ratsastuksesta videon muodossa. Maanantai päivä oli tosi kaunis ja kentälläkin pääsi jo menemään. Sain äitin kuvailemaan, kiitos siitä! ♥ Laikku oppi myös uuden tempun, tosin vanha temppu, mutta nyt se menee jo selästä käsin. Juoksutusliinasta en ottanut kuvaa, mutta tosiaan sellainenkin tarttui matkaan.

Uudet suitset

Uusi ihana huopa ♥

Otsapantaa olen kauan etsinyt ja vihdoin löysin hyvän

Pintelit, timanteilla.. ♥

Maanantaina menin koulua, hieman B merkin rataa opetellen. Laikku oli mukava ja pirteä ratsastaa. Tuosta kouluradasta en ole hirmu tyytyväinen, mutta ensimmäistä kertaa me tätä harjoiteltiin ja hieman sovelsin rataa. Joten annan hieman itselleni anteeksi. Läiskällä oli taas kerran työmoraali huipussaan ja sain kyllä paljon irti. Videon materiaali olin lähes kaikki melko alusta, eli ihan parhaimmat puolet ei tässä tule esille.

poika uusilla varusteilla 
Harjoittelin myös hieman lisäyksiä, laukassa ne onkin melko helpompia. Ravissa ei vieläkään olla kauhean hyviä lisäämisessä, mutta aina parempaan suuntaan ollaan menossa. Laukan vaihdoissa oli hieman keskittymis vaikeuksia, molemmilla. Joten ne eivät tulleet ihan puhtaasti joka kerralla.

Ostin myös uudet housut. Ensimmäistä kertaa elämässäni omistan kahdet normaalit ratsastushousut

Loppuun ravailin ja laukkaulin, venyttäen ja kunnolla loppu verkaten. Kävelin melko kauan ja lopuksi mentiin äiti selässä hieman maastoon käppäilemään. Oli kyllä ihana päivä ja ratsastuskin meni hyvin ♥

Linkki

maanantai 4. huhtikuuta 2016

#134 Kuvailua

Jeminan kanssa käytiin yksipäivä hieman kuvailemassa ja tässä nyt joitakin otoksia. Kaikki kuvat missä minä ja Laikku ollaan on Jeminan ottamia! :) ♥

Kertokaa suosikki kuvanne! :)















Myös urhea Nanu oli mukana





#133 Harjoitus estekisat



Maanantaina (28.3) oli Somerolla haroitusestekisat.




Aamulla oli hieman häslinkiä, mutta päästiin kuin päästiinkin kisapaikalle. Rataa en ehtinyt kävelemään, sillä verkkani alkoi heti. Emppu oli laittanut radasta minulle kuvan, joten se hieman helpotti. Nyt oli pakko oppia katsomaan ratapiirrosta ja saada siitä selvää, sillä ikinä ennen en ratapiirrosta ole katsonut, koska en niistä saa käsitystä millainen rata tulee olemaan. Olen yrittänyt saada selvää, mutten ole jaksanut keskittyä.



Verkasta tosiaan tuli melko pikainen, eikä sellainen ole minun mieleeni. Ratsastin parhaani mukaan ja Laikku yllätti minut täysi, poikaa oli ihan super ratsastaa, tuollaista toivoisin koulukisoihinkin, jonne se olisi paremmin sopinutkin. Otin kuitenkin pari hyppyä, jotka menivät melko huonosti. Verkassa tuli jopa suoralla vaihdot, parin askeleen välein.



Pian verkka loppui ja jäätiin maneesiin kaikki. Muistelin rataa, kunnes yhtäkkiä olikin oma vuoroni ratsastaa. Hermoilin, enkä muistanut ratsastaa pohkeella, vaan koko ajan kädellä. Tästä taisi johtua 9 esteen tiputtaminenkin. Laikussa oli pidättelemistä ja hyi että millaista oma ratsastukseni olikaan! Rata meni muuten ihan hyvin, näin ensimmäisiksi kisoiksi.



80 luokan verkassa tein paljon siirtymisiä ja Läiskä oli tosi mukava ratsasataa. Tulin taas pari estettä, okserille tultiin hieman kiireellä sekä pitkänä josta johtuen poika sai esteen jälkeen pään vedettyä alas ja samassa hieman sotkeentuen omiin jalkoihin. Kaukana ei ollut että olisin tippunut, mutta pian sain korjattua asian. Verkassa muistin joppa ratsastaa pohkeella, sillä Mimmi siitä muistutti. 



Radalle taas loppui oikea ratsastus ja alkoi kädellä ratsasataminen.. 7 Esteelle tuli räpellys, mutta puhtaasti yli ja tässäkin olin horjahtaa selästä. Huomaa kyllä, etten yhtään keskittynyt ratsastamiseen, vaan lähinnä radan muistamiseen. Perusrata puhtaasti, mutta taas samalle 9 esteelle pudotus. Päätin ottaa pidemmät tiet, sillä mahdollisuuksia sijoittumiseen ei kuitenkaan ollut. Viimeiselle esteelle taisi taas tulla perinteinen eteen ajaminen, mutta tässäkin radassa olen hyvin tyytyväinen Laikun panostamiseen. Oman ratsastuksen vuoksi tuli puomi alas ja olihan se melko kamalan näköistä. 



Käveltiin hetki, jonka jälkeen menin katsomaan pari rataa, ennen kuin yritimme heittää Laikkua koppiin. Annoin Läiskän hieman haistella ja houkuttelin sitä leivillä koppiin. Yllätykeksi Laikku otti askelia koppiin ja Jenna fiksuna heitti liinan taakse, kun oli poika jo kopissa, niin äkkiä luukku kiinni, eikä ongelmaa ollut! Takapuomi laitettiin kiinni jälkeen päin, tämä oli ihan hyvä idea, sillä Laikulla on tapana peruuttaa pois, eikä siinä paljon ole vastaan sanomista. (Onneksi takapuomi on vahvaa tekoa, sillä sitäkin vasten poika on alkanut itseeän puskea, sen kiinni ollessa.) En ymmärrä mistä Laikku on tuon pelleilyn oppinut, toivotaan että on ohimenevää. Joka tapauksessa Laikku oli hieno sillä tuli koppiin ilman pakottamista ja kiitokset Jennalle, muuten oltaisiin hyvässä lykyssä tapeltu melko kauan siitä, mennäänkö koppiin vai ei.


Linkki

#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat