lauantai 29. heinäkuuta 2017

#202 Estekisat Somero

Keskiviikkona 21.6 suunnattiin Somerolle estekisoihin. Kauden estekisat käynnistettiin luokilla 90 ja 105cm.

Kiitos kaikista kuvista  C Seidi Siimes

Somerolle päästiin vaivattomasti ja muistaaksen hyvissä ajoin. Lähdin verkkaamaan radankävelyn jälkeen. Verkka meni ihan hyvin, Laikku tuntui kivalta sekä reippaalta. Lähdettiin radalle hyvällä fiiliksellä ja aloitettiin rata. Perusrata meni kaiken kaikkiaan kivasti, mutta uusinassa unohdin radan. Katsoin kymppiesteen numeroa väärin, joten tein kaksi esteen ohitusta = uusinnasssa hylky. Kuitenkin sijoituin toiseksi, sillä vain kaksi oli saanut puhtaat perusradat. (Minä ja Emppu) Ensin en edes tajunnut mennä palkintojen jakoon, lopulta sinne päädyin ja kunniakierros meni vauhdikkaasti.


Pian olikin metriviiden vuoro. Minua jännitti ihan mielettömästi ja verkassa en olisi tuota korkeutta halunnut hypätä, vaikkakin Laikku oli innoissaan menossa esteille. Hyppäsin kuitenkin pari verkka hyppyä, jonka jälkeen siirryin ulos. Katsoin radan läpi kertaalleen ja menin itse radalle. Ensimmäinen este tuli hieman huonossa temmossa, mutta kakkosesteelle tilanne parani. Neloselle tultiin hyvässä hieman reippaassa vauhdissa, ponnistus olisi tullut ihan hyvään kohtaan, mutta Laikku sanoi ei ja onneksi olin itse menossa eteen. Siitä rynnittiin esteen sekaan, hypyllä siltikin yli.

Taidon näyte

Jatkettiin rataa ihan hyvällä fiiliksellä ja isoimmalle okserille tehtiin hyvällä ilmavaralla varustettu hyppy. Seiskalle hieman pitkänä, mutta vika este tultiin taas hyvällä balanssilla ja onnellisena pois radasta, sillä hei mä tein sen! Ekat estekisat ja suoritin tän vuoden tavotteen, Metrinviiden rata tuntui paljon paremmalta kuin tuo 90!



Videon kuvasi © Jemppu! Kiitos myös kun olit kisahoitajana ♥


Linkki

torstai 27. heinäkuuta 2017

#201 Koulukisat

Blogi on nyt pitänyt suunnittelematonta taukoa, yksinkertaisesti siksi etten vain ole ehtinyt kirjoittaa. Tosiaan työ ja hevoset vievät pitkälti kaiken ajan ja iltaisin olenkin sen verran väsynyt, etten jaksa alkaa konetta avaamaan. Kerrottavaa olisikin melko lailla, joten teen postaukset järjestyksessä. Instagramissa olenkin hieman aktiivisempi, joten sitä kannattaa seurailla.

Aloitetaan koulukisoilla (10.6). Elikkäs kisakausi starttasi koululuokalla.

Alkuun oli näyttelyt, ne menivät ihan ok, Laikkua hieman häiritsi koko tilanne ja jo mittauksessa tuntui hieman "pelkäävän" tuomareita. Muistaakseni oltiin toisiksi viimeisiä, kokemus oli silti kiva. 

Ratsastin ensin Laikulla kouluosuuden, poika oli ihan liikaa pohkeen takana ja muotokin hieman lässähti radalla. Yritin muistaa hymyillä ja mennä kunnolla pisteestä pisteeseen. Kaikki meni ihan hyvin, toki hieman harmitti miten paljon ryhdikkäämmin poika meni verkassa, verrattuna radalla. 

© Kiira



Tästä  Laikun koulurata


Sen jälkeen olikin vuoro mennä Paddyllä, eniten jännitin miten poika pysyy radalla, mutta kaikkien yllätykseksi meni pädi tosi kivasti, vaikken edes yrittänyt ratsastaa poikaa alaspäin, meni Pädi tosi nätisti. Lähinnä keskityin oikeaan tiehen ja siihen, että pysyn ravissa. Kiitos kuvista Kiiralle :)












Sijoituin Laikulla ensimmäiseksi ja Pädillä toiseksi! 

Tästä Paddyn koulurata



#209 Sunnuntai

Erisukuisetsuomenhevoset  kommentista sain idean, että kerron teille miten Laikun kanssa treenailen viikossa itsekseni. Yritän kuvata mahdol...

Suosituimmat